keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen morsiuspukujen sovitus



Jee jee!

Tänään olin sitten ensimmäistä kertaa kokeilemassa häämekkoja!
Menimme äitini ja pikkusiskoni kanssa Porvoon Valkoinen Kreivitär
- liikkeeseen. Emme olleet varaneet aikaa sovitukseen, vaan marssimme
sisään ja saimme melkein heti palvelua. Myyjä oli todella ihana nuori nainen,
joka sitten laittoi sivuun valitsemiamme mekkoja ja siitä sitten mentiin
pukukoppiin sovittelemaan.

Luulin että morsiuspukujen pukeminen olisi paljon haasteellisempaa,
mutta puvut sujahtivat sulavasti ylle. Ainut asia missä tottakai tarvitsin
apua oli puvun nyörityksen tai vetoketjun kiinni laitto. 

Alla siis sovittelemiani pukuja. Mikä on teidän suosikki?

Anteeksi naaman piilotus, 
näytin vaan niin tärähtäneeltä :D

1.



2.






3.



4.

Tätä oli pakko sovittaa, sillä
se oli niin erilainen :)



5.



Osa puvuista oli hieman liian pieniä, siksi
nyöritys takana osittain auki.

 Kaikkia pukuja muokataan ostajan mittojen mukaisesti
ja mekkoihin on mahdollisuus ommella koristeita
haluaamiinsa paikkoihin tai tehdä muita muutoksia.

Oma suosikkini on ehdottomasti puku numero 2.
Näytin myös Tommille nämä kuvat ja ennen kuin sanoin
omaa mielipidettä, Tommi jo tiesti sen olevan 2. mekko :)

Tunsin itseni aivan prinsessaksi ja nyt puku on koko ajan mielessäni..
Sen hinnaksi tulisi 650e (ei paha?) ja luultavasti äitini sen maksaisi.

Tilasin myös viime viikolla Ebayn kautta Kiinasta puvun. Tällä
puvulla hintaa n.120e. Pukua ei ole vielä edes lähetetty Kiinasta, eikä aavistustakaan
mitä sieltä on tulossa, mutta aina voi sitten lähettää 
takaisin tai myydä eteenpäin, jos ei miellytä. :)

♥ ♥ ♥

Vietimme tänään Tommin kanssa 5 -vuotis päiväämme.
Kävimme äsken joen varrella kuuntelemassa kesäkonserttia,
jossa soitettiin erilaisia puhallinsoittimia, mukana oli myös rumpali.
Oli hauskaa istua laiturilla ja kuunnella elävää musiikkia :)


Tämän jälkeen menimme Amarilloon syömään NAM! 
Mukava päivä kaiken kaikiaan :)

Olin eilen anopin kanssa Hagaborgissa (juhlapaikkamme)
käymässä ja mittailimme tiloja, sekä laskimme tuolien ja
pöytien lukumääriä. Kaikkea on riittävästi :)

Täytyisi vain keksiä joku ratkaisu, sillä tuolit ovat erilaisia
ja osa aika kamalia.. Millä ne saisi peitettyä kun ei viitsi tuhlata 
rahaa kallisiin tuolinpäällysteisiin??? :/ No.. Ehkä ne ovat sivuseikka ja 
ihmisten huomio kiinnittyy enemmän ruokailuun, hyvään tunnelmaan ja
kauniiseen koristeluun..

Tässä tänään kaikki :) Mukavaa kesää!

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Tasan 1 vuosi jäljellä!




Hääkellot soivat tasan vuoden päästä! Aika on
mennyt todella nopeasti ja tätä päivää olem odottanut
sekä innolla, että pelokkaasti.

Tästä eteenpäin sitä varmasti alkaa laskea päiviä
ja miettiä mitä kaikkea pitäisi tehdä ja 
pieni paniikki hiipii hiljaa mieleen.


Tällä viikolla tapahtui paljon!
Aloimme miettiä anopina kanssa sitä,
kuinka vaikee häät olisi pitää heidän pihallaan.
Huomasin myös, että anoppi näytti jo nyt stressaavan asiaa.

Juhlatelttoihin olisi mennyt rahaa, mistä lattiat teltoille
ja lämmitys jos sataakin vettä? Mistä astiat?

Niinpä minä varasin meille juhlapaikan!
Joten häitämme vietetään vuoden päästä Sannäsin
Hagaborgissa. Talo on rakennettu vuonna 1923 ja
se toimii (tietääkseni) pääasiassa nuorisotilana.


Kun kävimme tiistaina Hagaborgia katsomassa,
saimme todella hyvän ja ystävällisen esittelyn paikasta.

120 + 50 m², sali, keittiö, tarjoiluhuone, WC:t. 
Juuri sopivan kokoinen 100-120 henkilölle.

Myös kahden serkkuni häät on pidetty täällä,
vaikka siitä onkin aikaa varmaan ainakin 15 vuotta :)
Yhtä kauniilta näyttää vieläkin!

Hagaborgin julkisivua kunnostetaan parhaillaan
ja ensi vuonna siinä onkin uusi maalipinta.

Tässä hieman sisäkuvia:


 Elikkä sali, jossa on iso lava. Bändi pääsee esiintymään.
Lavan sivussa pieni ovi, josta pääsee pieneen huoneeseen.
Huonetta voisi käyttää Photoboothia varten tai lasten leikkihuoneena.
 

Hauska parveke, josta serkkuni heitti morsiuskimppunsa.
Minä muuten nappasin sen kimpun tuolloin ;)
 
Toiselta puolelta salia pääsee ulkoeteiseen, sekä
keskeltä tarjoilutilaan, joka on seuraavassa kuvassa.


Tarjoilutilaan suunnittelimme baaria, joka aukeaisi illemmalla.
Takana näkyy naisten vessan ovi ja sitä vastapäätä löytyy
miesten vessa. Todella siistit vessat +++

 

Eteiseen tultaessa kauniit portaat, joista todennäköisesti pääsee
ylös parvekkeelle. Suljemme varmaankin pääsyn portaisiin.
Suunnittelin myös itse heittäväni kimpun parvekkeelta. 
Toimi hyvin serkun häissä :)



Vuokraan kuuluu myös tämä kakkujen tarjoiluteline,
jota voi sitten oman mielensä mukaan koristella.

Saamme siis koko Hagaborgin viikoksi käyttöömme 
hintaan 250e + siivous 30-40e. Vuokraan kuuluu myös astiasto,
tarjoiluastioita, kahvinkeitin, kahvipannuja... yms.
TODELLA HALPA!

Saamme koko hääviikon suunnitella ja koristella
rauhassa ja kaikkea irtaimistoa saa siirrellä mielensä mukaan.
--> Ikeaan siis :D

Finnmmarilta ostamani boolikipot pääsevät tarjoilutilan
tiskille erivärisin boolein :)

Ruoat teemme edelleen itse ja anoppi koittaa järjestää
tuttuja hoitamaan keittiön ja tarjoilun.

Tilasta tulee todella nätti kun latetaan koristeita.
Ja nythän luontokin on kauneimmillaan, joten
ajatuksena on kerätä ainakin lupiineja
koristamaan tilaa :)

Mitäs pidätte???

torstai 5. kesäkuuta 2014

Morsiussauna




Heipä hei! Vähään aikaan ei ole tullut kirjoiteltua,
sillä en oikein keksinyt aihetta, mutta nytten on paljon tapahtunut
ja taas jotain mistä kirjoitella :)

Tänään ajattelin kirjoitella morsiussaunasta


" Morsiussauna on osa vanhaa suomalais-karjalaista hääperinnettä ja siirtymäriittiä, jonka avulla morsianta valmistettiin tulevaan elämänmuutokseen. Morsiamen uskottiin olevan häidensä alla erityisen haavoittuvainen, joten kylvetettäessä morsian puhtaaksi avioliittoa varten on samalla varmistettu, etteivät pahat henget pääse häneen käsiksi.  "

Puhuin anopille siitä, kuinka haluaisin perinteiset häät.
Olisi ihanaa kokea morsiussauna! 
Niinpä anoppi ehdotti, että polttareiden päätteeksi koko
polttariporukka tulisi maalle saunomaan ja nauttimaan
anopin tekemiä herkkuja. :)

En tiedä yhtään minkälaiset polttarit ystäväni on järjestämässä,
mutta lopuksi voisimme hyvin mennä maalle rauhoittumaan :D



 

♥  Lauteet peitetään valkoisin lakanoin, kukin ja lehvin. 

♥ Koristeeksi koivunoksia.

♥  Morsian saatetaan saunaan kulkueena laulaen ja metelöiden. 
Mekkalaa pidetään pahojen henkien karkoittamiseksi. 

♥  Morsiamen huomaamatta joku kääntää hänen vaatteensa  nurin (sen jälkeen tarkkaillaan morsiamen reaktiota ja ennustetaan, tuleeko hänestä äkäinen vai kärsivällinen vaimo). 

♥  Saunassa morsian istutetaan omalle paikalleen, johon on kukkien lisäksi koottu havuja, jopa piikikäs katajanoksa. Sille istuessaan morsian saa esimakua avioliitosta, joka ei aina ole yksinomaan ruusuilla tanssimista - myös pisteleviin ja vaikeisiin asioihin on totuttava.

♥  Morsiussaunassa naimattomat tytöt pyrkivät siis kiivaasti mm. morsiamen paikalle istumaan. Joka ensimmäisenä istuu lauteella morsiamen paikalle tämän siitä noustessa, on seuraava morsian.

♥  Kaikki vihtovat morsianta vuoron perään. 
Vihtomiseen voi liittää myös elämänohjeiden antamista, neuvoja, toivotuksia.

 ♥ Ennen lopullista peseytymistä pestään yhdessä morsiamen selkä suolalla ja jauhoilla. 
Mitä useampi pesijä, sen parempi. Ensin pestään suolalla, joka toimii kuorinta-aineen tavoin.
 Vanha suola lakkaa janottamasta ja elämässä riittää makua - selitykset ovat monet. 
Suola ja jauhot ovat entisaikaan olleet arvokkaita aineita. 

 Jauhot tuovat vaurautta ja taloudellista menestystä liittoon, 
erään tulkinnan mukaan taas "valkaisevat morsiamen" puhtaaksi vanhoista synneistä. 
Kun morsion hiukset vielä "pestään" muutamalla kananmunalla, tunnelma saattaa
 muodostua varsin taikinaiseksi. Kananmunan voi tulkita edustavan
 hedelmällisyyttä tai uutta alkua.

♥ Morsiamen selän pesu ja pään palmikointi. 
(Aikanaan pään palmikointi on ollut osa monivaiheista häärituaalia, 
johon liittyviä kalevalamittaisia runoja voi tässä yhteydessä laulaa. 
Naimisissa olevan naisen ei enää sopinut tyttöjen tapaan kulkea hiuksen avoinna, 
joten morsiamen pään palmikoiminen avioituneen naisen tapaan 
symboloi uuden elämänvaiheen alkua.)

Tässä vain joitakin ohjeita, joita voi sitten itse soveltaa. Itse en usko että
anoppi olisi kovin iloinen jos sotkemme saunan suolalla, jauholla ja kananmunilla :D
Nämä voisi vaikka vaihtaa kuorinta-aineeseen tms... :) 

Tuleeko kellekkään teistä morsiussaunaa?